keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Punnitus ja kuvia 30.10!

Oli aamulla sen verta kova kiire, että mitään postausta ei silloin ennen uintia saanut tehtyä! Ja kuvatkin kerettiin ottamaan vasta nyt illalla töiden jälkeen... Viikkoraportissa eilen arvioin, että 1,3 kiloa olisi lähtenyt männä viikolla. Ei ihan, mutta on tähän silti oltava jokseenkin tyytyväinen.

Paino 30.10.2013: 87,7kg, pudotusta 0,8kg viikon takaisesta.

Ei ihan sitä kiloa, mikä on tavoitteena, mutta viime viikon kovan työn jälkeen uskoisin, että kyse on lähinnä varianssista: painohan vaihtelee kyllä jonkin verran vuorokauden sisälläkin, mikä ei tietenkään tarkoita varsinaista laihtumista.

Jos ensiviikolla ei tule parempaa pudotusta, niin pitää ruveta miettimään muutosta, mutta nyt jatketaan vielä samaan malliin.

Tässä kuvat:

Eipä oikein mitään muutosta, ja kun oikein tiiraa niin näyttäisi ennemmin, että
maha olisi kasvanut, mikä varmaankin johtuu siitä, että yleensä kuvat on napsittu
 aamulla tyhjänä, nyt illalla ja aika vähän aikaa syömisen jälkeen

Mainitsinkin jo viime punnituspostauksessa, että "ennenjälkeen"-kuvat saavat nyt hetkeksi aikaa jäädä, että niistä sitten näkyisi vähän paremmin muutos.

Muut mittaukset:


  • Vyötärö: 99cm (-2cm)
  • Lantio: 98cm (-1cm)


Behind the scenes


Tänään olisi melkein koko perhe halunnut tulla kuvattavaksi:

"Äiti minä myös haluan kuvaan"

Onko isillä tällainen ilme aina?

"Laita Eliel kädet näin" " Ei, kun näin on parempi"
Taustalla karvapallero miettii, että uskaltaisinkoha minäkin

Ja uskalsihan se!

Jos tämä kiinnosti, niin lukaise myös:

6 kommenttia:

  1. JeeJee Hyvä! :))) Seuraan innolla sun edistymistä, oot inspiroiva! :)

    VastaaPoista
  2. Mutta 0,7kg on todella hyvin! ja todellakin illalla kaikkien aterioiden jälkeen vatsa näyttää ihan eriltä kuin aamulla. hyvähyvä t. KanssaLaihduttaja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 0,8kg ;)

      Niin se taitaa näyttää...

      Kiitos ja tsemppiä!

      Poista

Anna palautetta, kysy, tsemppaa tai valita. Mitä vain, vastaan mielelläni :)